perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukakku

Hannulla on tosi hyvä kakkuresepti. Me tehtiin näitä jouluksi meidän kavereille. Hannun vaimo Sari koristeli kakut.



Hedelmäinen joulukakku
  • 250 g voita
  • 2,5 dl sokeria
  • 4 munaa
  • 3 dl jauhotettuja hedelmiä yhteensä (rusinoita, kuivattuja karpaloita, luumua, päärynää, viikunaa)
  • 0,5 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä
  • 2 rkl raastettua appelsiininkuorta
  • 1 dl appelsiinimehua
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 2-3 rkl konjakkia

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi, lisää huoneenlämpöiset munat yksitellen. Lisää vehnäjauho- leivinjauheseos vuorotellen appelsiinimehun kanssa. Lisää jauhotetut hedelmät ja pähkinät (jauho sisältyy kokonaismäärään), lisää konjakki. Laita kahteen matalaan, voideltuun ja jauhotettuun piirakkavuokaan. Paista piirakkavuokia +160 asteessa noin puolen tunnin ajan, anna jäähtyä. Kostuta kakku vielä sokerivesi-konjakkiseoksella, peitä kakku ohueksi kaulitulla sokerimassakuorrutteella ja koristele jouluisin koristein.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kirja tuli taloon


Tätä on odotettu!

Viivin keittiössä -keittokirjaa voi ostaa vaikka mistä. Netistä ainakin täältä ja täältä.

Kuinka monta laitetaan?

torstai 7. marraskuuta 2013

Keittiössä Erikan kanssa




Kisakaveri Erika oli meillä käymässä ja me tehtiin sikahyvää suklaapähkinäkakkua, joka on Erikan ja mun versio Leila Lindholmin kakusta. Kakku on gluteeniton.






Suklainen pähkinäunelma
Kakku:

300 g pähkinäsekoitusta
300 g tummaa, hyvänlaatuista suklaata (esim. Cachet Uganda 80 %)
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
200 g huoneenlämpöistä voita
1 dl muscovadosokeria
6 luomukananmunaa

Maapähkinävoikuorrute:

1/2 dl pehmeää maapähkinävoita
2 1/2 dl tomusokeria
4 rkl hyvänlaatuista kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
100g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl lämmintä kahvia

Pähkinöitä koristeluun

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
2. Murskaa pähkinät pieniksi murusiksi esimerkiksi huhmareessa.
3. Rouhi 200 g suklaasta karkeaksi rouheeksi ja sekoita ne pähkinöiden kanssa.
4. Lisää joukkoon kaakaojauhe, voi ja sokeri. Sekoita ainekset monitoimikoneessa sekaisin.
5. Erottele kananmunan keltuaiset valkuaisista. Lisää keltuaiset kulhoon muiden ainesten sekaan. Sekoita
6. Vaahdota valkuaiset erikseen puhtaassa ja kuivassa kulhossa kovaksi vaahdoksi.
7. Kääntele valkuaisvaahto varoen suklaataikinaan.
8. Kaada taikina voideltuun, halkaisijaltaan 24 cm irtopohjaiseen vuokaan. Taita loput suklaasta palasiksi ja painele palat kakkutaikinaan.
9. Kypsennä kakkua uunin keskiosassa 30-35 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Tikku ei saa jäädä tahmeaksi. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla parista kohtaa, sillä jos tikku osuus suklaapalaseen, se jää tahmeaksi vaikka kakku olisikin kypsä.
10. Sekoita maapähkinävoi, tomusokeri, kaakaojauhe, vaniljasokeri ja tuorejuusto tasaiseksi massaksi. Lisää kahvi.
11. Levitä kuorrute jäähtyneen kakun pinnalle ja koristele pähkinöillä.

Tarjoile auringossa leikkimökin rappusilla. Älä unohda rapsuttaa koiraa.