torstai 15. elokuuta 2013
Kohta se alkaa....
Eka Master Chef Junior -jakso Nelosella 27.8. kahdeksalta. Kannattaa kattoa. Mun kuva ja musta juttua on niitten sivuilla.
tiistai 13. elokuuta 2013
Makkarasta nakkiin
Tehtiin
makkaroita yksi ilta. Tai no, Isä ja sen kaverit teki, mä vaan vähän avustin.
Makkaroihin ei ole mitään tarkkaa reseptiä. Ensin jauhetaan sekaisin rasvaista lihaa (esim.
kassleria tai niskaa) ja sian kylkeä eli laardia. Mössöä voidaan sitten maustaa
oman maun mukaan. Me maustettiin lammasmakkaroita chilillä ja
villisikamakkaroita grillimaustesekoitteella. Chorizoon tulee aika paljon
paprikamaustetta. Juustomakkaroihin laitetaan tietysti juustoa, esim, parmesaani
on tosi hyvä, cheddarkin käy.
Kun se mössö oli
valmis alettiin sitä ujuttaa sinne suoleen sisälle. Meinas käydä huonosti.
Viisimetrinen suoli oli lampaan suolta ja suutin oli sian suoleen tarkoitettu –
eli siis aivan liian iso. Onneks meidän ystävillä on mökki tässä lähellä ja
niiltä saatiin kone, jossa oli pienempi suutin. Muuten olis jouduttu tekemään
lihapullia!
Se mössö haisi aika kamalalta ja vähän sitä levisi sormillekin. Ei niistä makkaroita sitten tullutkaan vaan nakkeja. Eka satsi räjähti grillissä. Mutta hyviä oli! Tuomioks tuli: lammas oli parasta!
Se mössö haisi aika kamalalta ja vähän sitä levisi sormillekin. Ei niistä makkaroita sitten tullutkaan vaan nakkeja. Eka satsi räjähti grillissä. Mutta hyviä oli! Tuomioks tuli: lammas oli parasta!
perjantai 9. elokuuta 2013
Tilauksesta
Viime sunnuntaina oli mun kaverin synttärit. Se täytti kahdeksan vuotta. Mua pyydettiin tekemään kakku. “Yksi mansikkakakku, kiitos”, kuului tilaus. Muuten sain vapaat kädet.
Näin mä sen tein:
Mansikkakakku
Sokerikakkupohja
(ohje on Leila Lindholmin keittokirjasta Pala kakkua Leila Lindholm)
- 3 munaa
- 2,5 dl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 50 g voita
- 1 dl maitoa
- 3, 5 dl vehnäjauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- ripaus suolaa
Kuumenna uuni 175
asteeseen
Vaahdota munat,
sokeri ja vaniljasokeri vaaleaksi ja hyvin kuohkeaksi vaahdoksi.
Sulata voi ja
sekoita siihen maito. Lisää seos vaahtoon.
Sekoita
vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään ja kääntele seos varoen taikinaan.
Kaada taikina
voideltuun irtokakkupohjavuokaan.
Kypsennä kakkua
uunin keskiosassa 25-30 minuuttia.
Ota kakku uunista
ja irroita se vuoasta. Anna kakun jäähtyä ennen kuin leikkaat sen puoliksi.
Kostuta kakku.
Levitä
puolikkaiden väliin mansikkahilloa ja päälle kermavaahtoa. Koristele
mansikoilla ja mintun lehdillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



